Kausi 20-21 Kemissä keilattu

Covid-19 hallitsi kauden 20-21 keilailua Kemissä. Marraskuusta toukokuun lopulle kestänyt keilahallin sulkeminen aiheutti Kemin kilpakeilaajille pienimuotoista tuskaa. Osa keilaajista pystyi helpottamaan keiailun aiheuttamaa “riippuvuutta” keilalaamalla naapurikaupunkien halleilla, joita pystyttiin pitämään avoinna.

Kemissä jo syksyllä alkanut Brunswick Special Open -erikoiskilpailu saatiin lopulta keilattua loppu kevään ja alku kesän aikana. Osallistujia kilpailuun oli olosuhteet, niin tauti kuin rata :), huomioiden ihan mukava määrä eli minimi tavoitteet kävijämäärien osalta täyttyivät.

Kesäksi taitaa suurin osa pallon vierittäjistä taas irtaantua keilailuharrastuksesta muiden ajanvietteiden pariin. Keilailua päästään Kemissä näillä näkymin jatkamaan 16.8.2020. Johtokunnalla on vielä kesänkin aikana ensi kauden toimintaan liittyviä päätöksiä tehtävänään. Lapinsarja, seuraottelut, erikoiskilpailut ja muut kilpailut pitäisi saada sijoitettua tulevan kauden keilailukalenteriin.

Hyvää kesää kaikille!

BSO Finaali 19.6.2021 klo 11:00 alkaen

Brunswick Special Open 2020 finaalin voittajaksi keilasi Esa Rantala (OPS), joka voitti Matc Playn viimeisessä pelissä Pekka Saukkoriipin (Väyläkeila) 253 – 216. Kolmanneksi sijoittui Timo Ylimartimo (Ralli) ja neljänneksi keilasi Jarno Tapio (O-K)

Match Playn tulokset:

 

 

NORD SENIOR TOUR 2021-2022

NORD_SENIOR_TOUR_2021-2022

Brunswick Special Open 2020

Ensimmäiset semifinalistit ratkesivat lauantaina 22.6. Ensimmäinen jakso on päättynyt. Toinen jakso alkaa.

TURBOJEN SYÖTTÖ

OLOSUHDE A (jakso1)

OLOSUHDE B (jakso1)

OLOSUHDE A (jakso2)

OLOSUHDE B (jakso2)

Kolmas seuraottelu (2020-2021)

Kolmas seuraottelu Kemissä 8.6.2021 (tiistai)

Sarjataulukko

Tulokset näyttöön

Senioreiden valtakunnansarja Kemissä

Lauantaina klo 11:00 alkaen

Ottelukaavio

SEURAOTTELU 8.6.

Viiden seuran ottelu keilataan 8.6. klo 18:00 alkaen. Ottelu käydään poikkeuksellisesti kolmen keilaajan joukkueilla. Jokainen seura keilaa omalla rataparillaan.

Lapinsarjan finaali keilattu Torniossa

Lapinsarja saatiin kuluvalla kudella, koronasta huolimatta, keilattua. Finaali keilattiin Torniossa.

Lapinsarja 2020 – 2021

20.2.2021: Lapinsarja kolmas kierros Torniossa

18.1.2021: Lapinsarjan toinen kierros Rovaniemellä on keilattu 16.-17.1.2021.

11.1.2021: Lapinsarjan ensimmäinen kierros on nyt keilattu. Seuraavaksi keilataan Rovaniemellä kierros 2..

Joskus elokuussa: Lapinsarja on alkanut koronan vielä kiusatessa keilaajia ja keilahalleja. Torniossa päästiin kuitenkin jo alkuun. Ensimmäisen kierroksen ensimmäiset suoritukset on nyt tehty. Molemmissa lohkoissa on vielä suorituksia tekemättä, mutta eivätköhän ne takarjaan 15.1. mennessä tule keilatuksi.



lohko 1: VeiKei, Väyläkeila, Jämi, TorKe, Kaamos
lohko 2: O-K, Saagat/PuB, Into, Ralli, Aupa/Veikei

Pelipäivät: 7.11, 16.1, 27.2, 28.2, 20.3 ja 10.4. Finaali 8.5 Tornio

Lapinsarjan säännöt

Koronarajoitukset Kemin keilahallissa

Korona on huomioitava myös kilpakeilailussa.

Alla keilahallin käyttäytymisohjeita keilaajille.

  • Keilaajat riisuvat ulkovaatteet kahviossa ja keilakengät jalkaan pelialueella. Puku- ja pesuhuoneet eivät ole käytössä, pukuhuoneissa olevista säilytyskaapeista voi hakea omat keilausvälineet.
  • Ulko- oven läheisyydessä ja kassalla on käsihuuhdetta, jota käytetään sisään tullessa ja aina tarvittaessa.
  • Keila- ja tennishallin tiloissa tulee käyttää kasvomaskia myös keilauksen aikana (visiiri ei täytä vaatimuksia).
  • Pidetään kaikkiin henkilöihin sosiaalinen turvaetäisyys eli n. kaksi metriä.
  • Anna tilaa pelikavereillesi.
  • Ratojen vaihto tehdään vasta kun kaikki ovay saaneet sarjan valmiiksi.
  • Keilahallin välineet ja ratoja ohjaavat tabletit desinfioidaan aina käyttäjän vaihtuessa.
  • Vältä kättelyä ja läpyttelyä pelikavereiden ja muidenkin kanssa.
  • Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Kädet kannattaa pestä erityisesti, kun tulet ulkoa sisään, aina wc-käynnin jälkeen tai kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut.
  • Vältä Keila- ja tennishallille tuloa, jos sinulla on lieviäkin hengitystieinfektion oireita.